25. joulukuuta 2011

Tuotantoa - Art works

Anja Harkonen FI: Perhoset IV, 2011, akryyli, 125 x 100 cm


Anja Harkonen FI: Muurahaisten maailma, 2011, akryyli, 125 x 100 cm

Näin toteutan taideteokseni - Taiteentuottamisprosessi

Taideteos kehittyy sisimmässäni kuvaksi tai muodoksi ennen kuin aloitan hahmottelun. Taiteentuottamisprosessi voi siis olla paljon monimutkaisempaa ja hitaampaa kuin monet ajattelevat nähdessään teoksen, vaikka teos itsessään näyttää vaivattomalta ja helpon tuntuiselta lopputuloksessaan. Pitkä ammattitaito ei nopeuta tätä prosessia vaan pikemminkin se aiheuttaa tarkempaa miettimistä. Itsekritiikki kasvaa vuosien myötä.

Ensin tulee ajatus työstä, inspiraatio, aihe, jota alan kehittää päässäni kunnes koen sen olevan valmis toteutettavaksi. Valitsen sopivan materiaalin teokselle.
Aiheet kehittyvät sisälläni usein jopa vuosia. Ne muodostuvat suuriksi ja ehjiksi kokonaisuuksiksi eli teemoiksi näyttelyihin.

Vasta pitkän ajatustyön jälkeen ja monien luonnoksien jälkeen alan siirtää kutakin teosta lopulliseen olomuotoonsa ja sen näkevät katsojat.
Aivotyö ei näy päivittäisessä tekemisessäni ulkoisesti, ihminen vain istuu tai kävelee, mutta se on aivan välttämätöntä, kuten muussakin suunittelutyössä.
Yksi teos kerrallaan, alusta loppuun asti.

Tulevan taidenäyttelyn alla valitsen näistä aihekokonaisuuksista tilanteeseen sopivimman teossarjan idean ja alan toteuttaa sitä taiteen suosijoiden nähtäväksi.

Hion teosta lopulliseen muotoonsa, kunnes se vastaa näkemystäni. Teoksen tunne välittyy katsojalle ja kenties oivallus tulee, saaden hänen sisimpänsä liikahtamaan sen katsomisen takia.

Ajatus siis siirtyy katsojan sisimpään saaden hänet ajattelemaan teoksen viestiä, myös tunteen tasolla.

29. marraskuuta 2011

Ajatuksen ytimessä

Taideasiantuntija ostaa maalauksen josta hän itse pitää. Taiteen kerääjä, joka ei ole taiteen tuntija tai ei ymmärrä taidetta, ostaa taideteoksen vain toisten suosituksesta. Viimeksi hankittujen teosten todellinen arvo muuttuu ajan mittaa.
Oikea taide jää pysyväksi ja sen arvo nousee.

12. helmikuuta 2011

Paintings on freezing winter time 2011

Kovalla pakkasella maalattua ja tuotantovaiheessa/Paintings and work in progress.
Tässä Iriksen kukinto 1x1,25cm akryyli pleksillä.

Muurahainen havu ja kivi, 2011, 80x100, akryyli pleksillä.