9. elokuuta 2013

Omakuva -Toisen kuva -näyttely 2013/6

Avarataide -ryhmän kanssa Omakuva - Toisen kuva -näyttely
Galleria Rongassa Tampereella kesäkuussa 2013. Tein itsestäni ja kollegastani henkilökuvat, jotka kertovat työstä ja harrastuksista.
Omakuvani jätin vähemmälle huomiolle.
Toisen kuva on viimeistellympi, tärkeimpänä tunnelma, ei liian yksityiskohtainen, koska se veisi tehon kokonaisuudelta. 
Näyttelyn päätyttyä lahjoitin maalaukseni hänelle.

24. huhtikuuta 2013

ITSE TEOSSA Galleria Ronga Tampere

Osallistun Itse teossa-tapahtumaan, joka on mukana Taidesuunnistuksessa mukana. Monilla taiteilijoilla on ateljeet auki yleisölle tutustumista varten.

Vein muutamia tussipiirroksia paperilla Galleria Rongan ripustukseen. Maalaan myös öljyväreillä. Sää määrää usein ulkonamaalaajan materiaalit. Tiedotteessa 'sekatekniikka' sallii mahdollisuuden muille vaihtohdoille, arvaamattomissa sääoloissamme.


Muurahainen havu ja kivi, 2011, 80x100, akryyli pleksillä.